Teksti Heikki Jaakkola
Isossa rahapelissä rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Lääkkeen kehittelyssä tieteellinen tutkimustyö yhdistyy erittäin raskaaseen rahapeliin. Kehitystyöhön osallistuu tyypillisesti laaja yritysverkosto, jossa alihankkijat voivat olla toimeksiantajiaan paljon suurempia. Hormos Medicalin Risto Lammintausta varoittaa suomalaisyrityksiä tyytymästä vain tutkimuspalvelujen tarjoajan rooliin, sillä klusterin elinvoimaisuus edellyttää omaa lääkekehitystä tekeviä "veturiyrityksiä".
Turkulainen Hormos Medical on yksi niistä lääkealan yrityksistä, jotka pääsevät toivon mukaan keräämään kohta satoa pitkäjänteisestä panostuksesta. Toimitusjohtaja Risto Lammintaustan mukaan yhtiöllä on nyt markkinakelpoinen lääketuote, joka on läpäissyt kaikki tarvittavat testit. Onnistumisen iloon sekoittuu kuitenkin aavistus pettymystä. Hormos Medical on siirtynyt matkan varrella yhdysvaltalaisen Quatrx -yhtiön omistukseen ja joutuu nyt nauttimaan pääosin omien ponnistustensa hedelmiä tytäryhtiön roolissa.
Hormos Medicalin tarina onkin hyvä esimerkki lääketeollisuuden suurisuuntaisesta rahapelistä, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät saavat juosta tosissaan pysyäkseen paikoillaan.
Lammintausta kertoo Hormos Medicalin tarinan alkaneen 1997 perustajaryhmän irtaantuessa Orionista. Tavoitteena oli oma estrogeenia korvaava lääketuote, jonka avulla voidaan välttää estrogeenin käyttöön liittyvä rintasyövän riski.
Ryhmä lähti työhön Tekesiltä ja pääomasijoittajilta saadulla rahalla. Jatkossa rahoitusta oli määrä turvata listaamalla yhtiö pörssiin sekä lisensoimalla kehitystyön alkuvaiheissa syntyviä keksintöjä.
Rahoituksen ensimmäinen kapeikko alkoi kuitenkin häämöttää varsin pian. Life Science -yritysten arvostus sijoittajien silmissä romahti vuosituhannen vaihteessa hi tec -hypen haihtuessa, minkä myötä pörssistä saatava rahoitus jäi haaveeksi. Vuonna 2002 oltiinkin Lammintaustan mukaan tilanteessa, missä vanhoilla omistajilla ei ollut enää rahaa investoitavaksi eikä uusia sijoittajia juuri näkynyt.
Lisäresurssit välttämättömiä
Kapeikosta selvittiin pistämällä oma projekti jäihin ja
ryhtymällä myymään työtä.
– Teimme kolmivuotisen sopimuksen Solvay-nimisen lääkeyhtiön
kanssa. Sopimuksen mukaan Hormos Medical teki eräänlaista
lääkekeksintötyötä Solvaylle, josta tuli keksintöjen omistaja.
Oman projektin jatkamiseen tarvittiin paljon rahaa, koska lääkettä on määrä käyttää pitkäkestoisiin hoitoihin. Tämän takia myös tuotteen turvallisuus oli varmistettava pitkäaikaisilla kliinisillä tutkimuksilla. Mittakaavakin oli suurisuuntainen, testausta oli tehtävä sadoilla potilailla ja tuloksia verrattava lumelääkkeeseen.
Pattitilanteen ratkaisemiseksi Hormos Medical alkoi hakea yrityskumppania, jonka resursseilla projektia olisi mahdollista jatkaa eteenpäin. Tällaiseksi valikoitui lopulta yhdysvaltalainen Quatrx, joka osti Hormos Medicalin. HM:ssa on töissä 40 työntekijää, Quatrx:ssa vain puolet tästä. Viimeksi mainitun taustalla on kuitenkin paljon suurempia pääomasijoittajia mitä suomalaisilla.
– Toiminta jatkui käytännössä Suomessa entiseen tapaan, mutta omistus siirtyi USA:han.
Kaupan hyvä puoli oli, että Quatrxn sijoittaman 50 miljoonan
euron avulla kaikki lääketutkimuksessa tarvittavat tutkimukset on
saatu tehtyä. Lammintaustan mukaan lääke on selvinnyt kaikista
testeistä ja nyt sille ollaan hakemassa myyntilupahakemuksia
maailmanlaajuisesti.
– Markkinapotentiaali on valtava, pelkästään USA:ssa
arvioidaan olevan n. 14 miljoonaa potentiaalista lääkkeen
käyttäjää.
Erilaista bisnestä
Lammintaustan kertoma tarina kuvaa hyvin pääomaintensiivisen lääketeollisuuden ja laajemminkin life sciences -yritysten elinehtoja. Tuotekehittelyprojektit ovat pitkää ja raskasta pudotuspeliä, missä maaliin pääsee se, jonka rahat riittävät pisimpään. Suuri osa projekteista karsiutuu matkan varrella ja yksi sijoittajien keskeisistä haasteista on osata panna nämä projektit poikki mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Toisaalta myös tuotot ovat valtavia, jos sijoittaja onnistuu veikkaamaan oikeaa hevosta.
Lammintaustan mukaan tämä jääkin monelta huomaamatta
tilastonumeroiden takia. Tuotekehityksen hinnan on laskettu olevan
yli miljardi dollaria jokaista markkinoille tulevaa lääkettä kohti.
Numerot voivat kuitenkin olla harhaanjohtavia.
– Kustannuksiin on laskettu mukaan myös kaikki umpikujaan
päätyneet projektit. Onnistuneen kehitysprojektin hinta on
tyypillisesti "vain" 100 miljoonan dollarin luokkaa.
Onnistuminen voi johtaa esim. 12 vuotta voimassa olevaan patenttiin, jolloin lääke tuottaa omistajilleen useita satoja miljoonia euroja vuodessa ilman merkittävää vaivannäköä.
Käytännössä raskaiden panostusten ja toisaalta valtavien tuottojen leimaama rahapeli johtaa helposti siihen, että rikkaat rikastuvat entisestään. Köyhemmät joutuvat tyytymään siihen, mitä voidaan saada myymällä tutkimustyössä tarvittavia palveluja.
Vaikka tämäkin edustaa tietynasteista menestystä, Lammintausta varoittaa laskemasta tavoitteita liian alas. Hän kritisoi vahvasti Esko Ahon aikoinaan alulle panemaa poliittista linjausta, jonka mukaan lääkekehitys on liian kallista pienen Suomen teollisuudelle. Linjauksen mukaan suomalaisyritysten kannattaa tavoitella menestystä lähinnä palvelujen tarjoajina.
Tällä ajattelulla isännät muuttuvat rengeiksi, mikä saattaa olla
lopun alkua koko alalle Suomessa. Lammintausta alleviivaakin
vahvasti sitä, että oman lääkkeen kehittäminen on strategisesti
aivan erilaista bisnestä kuin pelkkä palveluliiketoiminta.
– Onnistuminen oman lääkkeen kehittelyssä tarjoaa
mahdollisuuden asemaan, jossa yrityksellä on rahoitusta taas uusiin
kehityshankkeisiin ja sitä tietä todella merkittävään kasvuun ja
asemaan markkinoilla.
Vain tätä tietä Suomeen voi Lammintaustan mukaan syntyä aidosti
elinvoimainen klusteri, joka tarjoaa elintilaa myös
tutkimuspalvelujen tarjoajille. Hän vertaa asetelmaa
teknologiateollisuuteen, jossa iso telakka työllistää lähialueiden
lukuisia alihankkijoita.
– Palvelut ostetaan mielellään läheltä, missä asiointi on
kaikin tavoin helpompaa. Ilman näitä strategisesti tärkeitä
veturiyrityksiä tutkimuspalvelujen tarjoajan on myytävä osaamistaan
kaukana kotoa kilpaillen samalla paikallisten yritysten kanssa.
Tämä on Lammintaustan mukaan erittäin raskasta, koska
erikoisosaaminenkin vanhenee yleensä käsiin noin viidessä vuodessa,
eikä työstä saatava taloudellinen tulos tarjoa mahdollisuutta
strategiseen kasvuun.
– Tilausten arvo on tyypillisesti 50 000 – 100 000 euron
haarukassa. Tällainen raha on syöty nopeasti minkä takia
palveluyrityksen on etsittävä alinomaa uusia toimeksiantoja ja
samalla päivitettävä osaamistaan kovan kilpailun keskellä.
Tulevaisuutta ajatellen pohjoismaisen rahoituksen riittävyys
suuriin projekteihin vaikuttaa kyseenalaiselta. Lammintausta kertoo
sijoittajien toimivan tyypillisesti 10 vuoden aikajänteellä, jonka
lopulla näiden on palautettava pääomia ja niiden tuottoa omille
rahoittajilleen. Nyt sykli on tulossa tiensä päähän monella
keskeisellä pohjoismaisella rahoittajalla.
– Moni näistä ei pysty palauttamaan edes "lainaamaansa"
pääomaa, tuotoista puhumattakaan.
Lammintausta asettaa kuitenkin toiveita eurooppalaisen riskirahoituksen kehittymisestä. Näin täkäläisten yritysten käyttöön voitaisiin saada pääomaa, joka hidastaisi strategisen omistuksen jatkuvaa valumista USA:han ja Aasiaan.
Lääkeyhtiöt verkottuneita
Lammintausta kertoo lääkeyhtiöitten toiminnan olevan perinteisestikin hyvin verkottunutta. Lääketuotteiden omistajat keskittyvät entistä enemmän tuotteiden markkinointiin ja myyntiin, laajan alihankintaverkoston toteuttaessa yhä suuremmassa määrin raskaan kehittelytyön ja usein myös tuotantotoiminnan.
Yksi lääkealan erikoisuuksista on, että erityisesti raskaita
kliinisiä tutkimuksia teetetään usein globaalisti toimivilla
suuryrityksillä, joiden liikevaihto voi olla miljardiluokkaa.
– Tällaisissa tapauksissa alihankkija voi olla paljon
suurempi kuin toimeksiantajansa.
Matkan varrella tarvitaan myös monenlaista erikoisosaamista,
josta yksi esimerkki on eläintestauksiin liittyvä tietotaito.
– Nämä teetetään tyypillisesti asiaan erikoistuneilla
yrityksillä, jotka nekin voivat olla kooltaan varsin isoja. Yksi
mielenkiintoinen osaamisalue on myös molekyylien mallinnus ja
rakentaminen.
Hormos Medicalin kehittämän lääkemolekyylin 3D-rakenne ja sen
sopiminen reseptoriin tunnetaan tarkoin. Luonto kokonaisuudessaan
on kuitenkin liian monimutkainen järjestelmä, jotta kaikkia
mahdollisia tapahtumia voitaisiin hallita vain tietynlaisia
molekyylejä nikkaroimalla.
– Lääkkeen kehittelyssä tarvitaan edelleenkin paljon
peruskemiaa, käytännössä kokeilemista ja valtavien
tapahtumajoukkojen tilastollista seulontaa.
Hormos Medicalin kehittämän lääkkeen turvallisuus estrogeeniin verrattuna perustuu siihen, ettei lääkeainemolekyylin ja reseptorin muodostamaan kombinaatioon "telakoidu" eräitä muita molekyylejä. Näin vältetään sellaisen konstruktion synty, joka pystyy kiinnittymään genomissa tiettyyn kohtaan ja tukee näin rintasyövän kasvua.
Osaamisen tunkeutuminen yhä laajemmalle molekyylitason ilmiöihin
on Lammintaustan mukaan muuttanut jo kuvaavalla tavalla alan
termistöä. Lääketieteen sijasta nykyisin puhutaan entistä enemmän
kaikille yhteisestä luonnontieteestä.
– Riittävän pienessä mittakaavassa ilmiöt ovat aivan kaikille
aloille yhteistä kemiaa ja fysiikkaa ja tapahtumien analysointi
samaa informaatioteknologiaa.
Tätä ei hänen mukaansa ole ehkä osattu selittää vielä tarpeeksi
hyvin opiskelijoille, joiden valintoja ohjaavat mielikuvat
kaipaavat usein päivitystä. Lammintausta päivittelee mm. Ruotsista
kuulemaansa esimerkkiä, missä kemian opiskelijoita löytyi vain joka
viidesosalle opiskelupaikoista.
– Monien mielikuvissa kemia liittyy ilmeisesti
savupiipputehtaaseen, jossa valmistetaan jotain ainetta.
Tosiasiassa kemiaa tarvitaan hyvin monenlaisessa tutkimuksessa
minkä takia sen osaamista voi hyödyntää useilla eri aloilla.
Esimerkki palveluyrityksestä:
Tietokone ryhmittelee molekyylit
Ohjelmiston käyttölisenssejä sekä palveluja myyvä Visipoint on yksi esimerkki lääkealan palveluyrityksistä. Yrityksen ohjelmistokehityspäällikkö Mikko Vainio kertoo, että yrityksen palvelua on kuvattu asiakkaille usein päärynävertauksella. Jos Visipointin käytössä olevalle ohjelmistolle näytetään ensin päärynä, softa osaa tämän jälkeen poimia päärynät esiin valtavan sekahedelmäkuorman keskeltä.
Visipointin ohjelmistoa taidetaan kuitenkin käyttää harvemmin
hedelmätiskien mylläämiseen. Asiakkaat ovat lääkealan yrityksiä,
jotka hyödyntävät ohjelmistoa lupaavien molekyylien etsinnässä.
– Kone pystyy järjestämään järkevässä ajassa ja
kohtuullisilla kustannuksilla suuria molekyylimassoja niin, että
samankaltaisesti toimivat yhdisteet niputetaan yhteen. Alustavan
järjestelyn jälkeen asiakas voi keskittyä omissa tutkimuksissaan
esim. tuhanteen lupaavimpaan ryhmään.
Järjestäminen perustuu viime kädessä molekyylien ottamaan tilaan
ja niiden muodostamaan sähkökenttään. Vainio kuvaileekin
sähkökenttää eräänlaiseksi molekyylin käyttöliittymäksi, joka
määrää yhdisteen kiinnittymistä muihin aineisiin.
– Sähkökentältään samankaltaiset molekyylit myös toimivat
biologisissa järjestelmissä samankaltaisesti.
Vaikka Visipointin asiakkaat ovat toistaiseksi olleet lähinnä
vain lääketeollisuuden toimijoita, tietotaitoa voitaisiin Vainion
mukaan soveltaa monilla muillakin aloilla.
– Esim. funktionaalisten elintarvikkeiden kehittelyssä
haasteet ovat hyvin samankaltaisia.
Köyhien lääkkeet jäävät kehittämättä
Asiakaskunnan laajeneminen olisikin nyt hyvä uutinen sekä Visipointille että monille muillekin lääketeollisuuden alihankkijoille. Vainion mukaan talouskriisi on hiljentänyt tutkimuspalvelujen kysyntää tälläkin alalla tuntuvasti.
Myös Vainio on huomannut suomalaisyritysten riskipääoman
riittämättömyyden lääkekehittelyhankkeisiin.
– Voimavarat riittävät discovery-vaiheen tutkimuksiin, mutta
kun hanke etenee raskaisiin kliinisiin kokeisiin,
rahoitusvaikeuksien riski kasvaa, hän kertoo. – Tässä vaiheessa
taloudelliset voimavarat siirretään tyypillisesti kliinisten
tutkimusten ostoon ja discovery-vaiheen tutkimus laitetaan
säästöliekille.
Kehityshankkeet ovat taloudellisesti raskaita lääkkeille asetettujen erittäin tiukkojen turvallisuusvaatimusten takia. Lähtökohtana on, että markkinoille päästettävän lääkkeen on oltava turvallinen kaikille. Tämä on ongelmallista, koska moni yhdiste voi olla turvallinen valtaosalle väestöä, ja haitallinen vain jollekin tietyllä geenillä varustetulle ryhmälle.
Vainio ei kritisoi turvallisuusvaatimusten tiukkuutta, mutta
toivoo geenikartoituksen helpottavan tulevaisuudessa lääkkeiden
kehittelyä.
– Henkilökohtaisen geenikartoituksen myötä itse kukin voisi
tarkistaa lääkkeen soveltuvuuden juuri hänelle. Näin markkinoille
voitaisiin tuoda nykyistä helpommin lääkkeitä, jotka auttavat
monia, vaikka eivät sovi kaikille.
Vainio on pohdiskellut myös lääkekehityksen hinnan merkitystä
työn tavoitteiden ohjaajana. Raskaat investoinnit edellyttävät
vääjäämättä suurta tuottoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että
mahdollisuudet kehitellä lääkkeitä ns. "köyhien sairauksiin" ovat
vähäiset. Vainio kiittää Bill Gatesin Säätiön tukea taloudellisesti
vähemmän lupaavien, mutta tosi tarpeeseen tulevien lääkkeiden
kehittelyyn. Yksi säätiö ei kuitenkaan riitä ongelman ratkaisuksi.
– Lääkekehitystä ohjaavan lainsäädännön kehittelyssä pitäisi
huomioida myös tietty yhteiskuntavastuu ja se, mihin päätökset
käytännössä yhtiöitä ajavat. Varmaa on, että hoidon kattavuuden
kannalta järkevimpään mahdolliseen kehitystyöhön ei päädytä
markkinavoimien laatimilla säännöillä.
