Jari Pukkila, puheenjohtaja
Yt-neuvottelut vietiin päätökseen marraskuun lopulla vastamuodostetussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Neuvottelujen lopputulos on karua luettavaa. Laitos irtisanoo 81 työntekijäänsä, johon lukuun sisältyy myös korkeakoulutettuja luonnontieteilijöitä. Tässä valtionhallinnolle toistaiseksi varsin vieraassa ilmiössä ja irtisanottujen määrässä tietyllä tavalla kulminoituvat luonnontieteilijöidenkin työpaikkoihin kuluneen vuoden aikana kohdistuneet rakennemuutokset.
Valtionhallinnon tuottavuus- ja rakenneohjelmien vaikutus kohdistuu toki lähes kaikille hallinnon aloille ja koskettaa useimpia virastoja ja laitoksia. Tässä kehityksessä merkittävät muutkaan luonnontieteilijätyöpaikat eivät ole jääneet osattomiksi. Kehityksestä on välittömästi seurannut myös liiton toimiston asiamiesten vastuukuorman kasvaminen kummivirastojen ja laitosten sopimusneuvottelutoiminnoissa.
Päättymässä olevasta toimikaudesta on vaikea tehdä myönteistä katsausta ainakaan työllisyysnäkökulmasta. Luonnontieteilijöiden ammattijärjestön edustajalle katsauksen tekeminen ei ole vaikeaa taloustaantumasta johtuen tilapäisesti. Työllisyyteen vaikuttavat nyt luonnontieteellisten toimialojen meneillään olevat rakenteelliset muutokset. Kuntasektorin laboratoriotoimintojen edelleen edennyt keskittäminen, vaikkakin eräiden talousmittarien puolesta perusteltua, johtaa väistämättä luonnontieteilijätyöpaikkojen vähenemiseen. Taloustaantuma on iskenyt yksityissektoriin pahimmin, mutta työpaikkamääriin vaikuttavia rakennemuutoksia tehtiin paljon jo korkeasuhdanteen aikana.
Kuluvana vuonna ilmenneiden ja jatkuneiden kehityssuuntien perusteella on mielestäni oikeutettua tehdä johtopäätös, että luonnontieteiden alojen työpaikat eivät tule lähivuosina lisääntymään nykyisestä. Tällä haavaa mikään ei viittaa edes siihen, että näin tulisi käymään kauempanakaan tulevaisuudessa nousukauden alettua. Korkeakoulutetut luonnontieteilijät ovat keski-iältään niin nuoria, että suurten ikäluokkien eläköityminen ei juurikaan tuo helpotusta työmarkkinoille pääsyyn. Kaikesta tästä seuraa väistämättä, että tarve sovittaa luonnontieteiden alan koulutusmäärät vastaamaan työmarkkinoiden supistuvaa kysyntää korostuu entisestään.
Koulutusmäärien raamit asetetaan seuraavan kerran
opetusministeriössä valmistelussa olevassa opetuksen ja tutkimuksen
kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016. Kehittämissuunnitelmaa
rakennettaessa erilaisilla sidosryhmiä on mahdollisuus tulla
kuulluksi. LAL tulee käyttämään tämän mahdollisuuden
maksimaalisesti.