Luonnontieteiden akateemisten liitto - Akademiska naturvetarförbundet - LAL ry

Etusivu >  Jaostot >  Alakohtaiset jaostot >  Ympäristökemistien jaosto

Ympäristökemistien jaosto

Jaoston logo

 Ympäristökemistien jaoston toiminnan punaisena lankana on toisaalta ammatillista pätevyyttä tukevan ympäristöaiheisen informaation tarjoaminen ja tutustuminen kiinnostaviin tutkimuslaitoksiin sekä toisaalta järjestää tilaisuuksia, joissa jäsenistö voi tutustua toisiinsa ja samalla vaikka verkostoitua tämän päivän hengen mukaisesti.

Jaostolla on pitkä historia. Alunperin Vesikemistien nimelä toiminut jaosto perustettiin jo v. 1965. Oheisen linkin kautta voit tutustua Taina Koiviston laatimaan ansiokkaaseen jaoston historiikkiin. Jaostossa on jäseniä n. 200. Jäsenkuntaan kuuluu sekä julkisella että yksityisellä sektorilla toimivia ympäristöalan osaajia.

Jaoston toiminnassa voi olla mukana osallistumalla hallituksen toimintaan tai esimerkiksi:

  • esittämällä toivomuksiaan ja ehdotuksiaan jaoston toiminnasta, ekskursiokohteista jne.

  • isännöimällä vuosikokouksia tai muita jaoston tilaisuuksia, ja samalla esittelemällä omaa toimintaansa, laboratoriotaan jne.

Voit tutustua jaoston sääntöihin tästä. Toiveesi ja ehdotuksesi jaoston ekskursioista ja muusta toiminnasta  voit lähettää hallitukselle . Ja jos sinulla on tallessa kuvia ympäristökemistien matkoilta, lähetä niitä myös hallituksen jäsenille. Koostamme kuvista kuvagalleriaa yhteiseksi iloksi.



 

VUODEN 2009 TOIMINTAA:





Vuoden 2009 vuosikokous pidettiin LAL:n toimistolla 29.1.2009. Vuosikokousasioiden lisäksi saimme kuulla Jari Lehdon katsauksen ajankohtaisista asioista työmarkkinoilla. Lopuksi Irmeli Puntarin piti meille tiivistetyn palkkakurssin.  

Kokouksessa hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Raija Kaisjoki-Rojas ja muiksi jäseniksi Anniina Määttänen, Petra Pollari, Taina Koivisto, Virpi Karttunen ja Liisa Karppinen.

Vuosikokouksessa toivottiin uusia ekskursiomatkoja ulkomaille. Niiden suunnittelu on jo aloitettu hallituksessa.

Syksylle on tulossa ekskursio, josta tiedotetaan erikseen jäsenkirjeessä. Lisäksi jaosto osallistuu Luonnontieteilijäpäivään.