Siirry sisältöön

Luonontieteiden Akateemisten Opiskelijat - Jyväskylä

Luonnontieteiden Akateemisten Opiskelijat - Jyväskylä  on teini-ikään ehättänyt Luonnontieteiden Akateemisten Liiton eli LAL:n opiskelijajaosto. LAL:n kautta puolestaan kuulumme AKAVA:an, ja sen myötä olemme vaikuttamassa suuriinkin työvoimapoliittisiin kysymyksiin.

Jaosto syntyi vuonna 1996 toisella nimellä, JYKO:na eli Jyväskylän Kemian Opiskelijoina. Kemistiliiton laajentaessaan toimintaansa muihin luonnontieteisiin ja muuttaessaan oman nimensä Luonnontieteiden Akateemisten Liitoksi vuonna 2000 myös jaostomme muutti nimensä JYLY:ksi. Tämän jälkeen vuonna 2010 eri opiskelijajaostot yhtenäistivät nimiänsä ja uudeksi nimeksi tuli Luonnontieteiden Akateemisten Opiskelijat - Jyväskylä

Jaosto kuuluu kemian, bio- ja ympäristötieteiden sekä fysiikan opiskelijoita. Niinpä teemmekin aktiivista yhteistyötä luonnontieteellisten ainejärjestöjen - Radikaalin, Syrinxin ja Ynnän - sekä vastaavien laitosten kanssa. Tällä hetkellä jäseniä on yli 250, ja mukaan mahtuu aina uusia! Tärkein tehtävämme on tiedottaa ammattiliitosta ja siihen liittyvistä eduista. Pidämme säännöllisesti eri puolilla Ylistöä infopisteitä, joille voit tulla kyselemään tietoa esimerkiksi työttömyysturvasta tai CV:n laatimisesta. Tule vaikkapa työelämäiltaan selvittämään, mihin ennen sinua valmistuneet ovat päätyneet töihin ja millaista siellä töissä oikeasti onkaan! Kauttamme saat tietoa myös LAL:n järjestämistä kursseista

AY-politiikan lisäksi jaosto järjestää hyödyllistä kurssitoimintaa. Vaatiiko työnantajasi hygieniapassia tai haluatko tietää, miten palovammat ja nyrjähdykset hoidetaan? Tällöin hygieniapassi- ja ensiapukurssit ovat sinua varten. Alkusammutuskurssista voi puolestaan olla hyötyä esimerkiksi laboratoriotyöskentelyssä

Kauttamme pääset myös excursioille tutustumaan esimerkiksi paikalliseen sairaalalaboratorioon tai muihin mahdollisiin tulevaisuuden työpaikkoihin. Käymme vierailemassa ChemBio-messuilla Helsingissä, ja pidämme yhteyttä muihin opiskelijajaostoihin. Toimintaamme kuuluu myös saunailtoja, syys- ja kevätkokous sekä muita tapahtumia. Infopisteiltämme voit tulla hakemaan tiedon lisäksi kahvia ja pullaa, sekä hankkimaan haalarimerkkejä ja tietenkin kaikille tarpeellista lasitavaraa, kuten snapsi- ja tuoppidekkoja. 

Yhteystiedot

Puheenjohtaja: Antti Väisänen - Avecci (at) norsunluutorni.fi - LUOVA:n,varsinainen jäsen
Sihteeri: Jaakko Kuure jaakko.kuure (at) jyu.fi - LUOVA:n varajäsen,
Varapuheenjohtaja: Riia Annala - riia.m.annala (at) student.jyu.fi,
Taloudenhoitaja: Janne Arkke - javaarkk (at) student.jyu.fi - LUOVA:n varsinainen jäsen,
Kurssivastaava: Riku Rissanen - rianriss (at) jyu.fi,
Radikaali- & nettivastaava: Teppo Salminen - teppo.salminen (at) jyu.fi, 
Syrinx vastaava: Aleksi Isomursu - aleksi.isomursu (at) jyu.fi
Ynnä vastaava: Viivi Hyppönen - viivi.hypponen (at) jyu.fi

Yhteystiedot

Pohjoinen Makasiinikatu 6 A
00130 Helsinki
Puh. 09 2511 1660
lal@luonnontieteilijat.fi

Toimiston yhteystiedot

Jäsenintranet

Jäsenintranetista löydät lisää hyödyllistä tietoa työsuhteesta ja palkoista sekä pääset käyttämään palkkalaskuria. Pääset myös jäsenrekisteriosioon tarkastamaan omat jäsentietosi ja ilmoittautumaan koulutus- ym. tilaisuuksiin. Kirjautuminen edellyttää, että jäsenrekisterissä on sähköpostiosoite, koska samalla tallentuu myös käyttäjätunnus järjestelmään.

Kirjaudu sisään

Liity jäseneksi

Voit liittyä LAL:n jäseneksi täyttämällä verkkolomakkeen. Jäsenyys tulee voimaan heti, kun hakemus on saapunut meille.

Liity jäseneksi

Liity opiskelija-jäseneksi

Opiskelija - tutustu sivuihimme

Anna palautetta

Anna palautetta*
Sivu
Vahvista lähetys kirjoittamalla sana VAHVISTETTU alla olevaan kenttään
Vahvistettu*

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Anna palautetta*
Sivu
Vahvista lähetys kirjoittamalla sana VAHVISTETTU alla olevaan kenttään
Vahvistettu*

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Jaa sivu

© LUONNONTIETEIDEN AKATEEMISTEN LIITTO LAL