Luonnontieteiden Akateemisten Liitto tarjoaa jäsenilleen kattavat ja kilpailukykyiset jäsenpalvelut. Teemme säännöllisesti kyselyitä jäsenkunnallemme, ja tulosten pohjalta kehitämme jäsenpalvelujamme ja -etujamme jatkuvasti.
Jäsenpalveluvalikoimassamme on pyritty ottamaan huomioon eri jäsenryhmien tarpeet ja toiveet iän, elämäntilanteen ja työuran kannalta.
Ydintoimintojamme edunvalvontaa ja työsuhdeneuvontaa on palvelujen kysynnän kasvaessa vahvistettu. Jokaisella työnantajasektorilla - yksityinen, yliopisto, valtio, kunta - on oma asiamiehensä.
Me LAL:ssa tunnemme luonnontieteilijöiden tilanteen ja työpaikat. Saat liiton asiamiehiltä henkilökohtaista neuvontaa ja apua työpaikan ongelmatilanteissa.
Koulutustilaisuuksien järjestämisessä pyrimme mahdollisimman kattavaan kokonaisuuteen niin, että se tukee luonnontieteilijöiden uran alkuvaihetta ja kehitystä.
Koulutustilaisuuksistamme saat tietoa, neuvoja ja välineitä työnhakuun ja oman urakehityksen hallintaan.
Tarjoamme jäsenkunnallemme paljon sellaista tietoa, jota ei saa muualta. Toteutamme säännöllisesti mm. jäsenten palkkausta ja työsuhteen ehtoja kartoittavan työmarkkinakyselyn, vastavalmistuneiden sijoittumiskyselyn sekä opiskelijoiden kesätyökyselyn.