Edellisten vuosien kokemusten perusteella työelämää eri puolilta käsittelevät seminaarit ovat olleet
erittäin suosittuja jäsenistön, muun henkilökunnan ja opiskelijoiden keskuudessa. LATTE järjestää
syksyllä seminaarin jollakin työelämään liittyvällä teemalla. Teemasta päättää hallitus. Seminaari
voidaan järjestää yhdessä jonkin muun tahon esim. Tampereen biolääketieteen ja bioteknologian
(TGPBB) tutkijakoulutusohjelman tai jonkun LAL:n jaoston kanssa. Info- ja koulutustilaisuudet
Yliopistolla tapahtuvista uudistuksista, muutoksista ym. tiedotetaan tarpeen mukaan jäsenistölle infoja koulutustilaisuuksien muodossa sekä uutiskirjeillä. Tässä tehdään yhteistyötä luottamusmiesten ja muiden akavalaisten paikallisten aktiivien kanssa sekä liiton toimiston kanssa.
Edunvalvonta LATTEn jäsen Jarkko Valjakka on valittu toimimaan luottamusmiehenä Kaupin kampukselle ja Tampereen yliopiston varapääluottamusmiehenä. Tämä vahvistaa LATTEn asemaa edunvalvojana ja tuo varmuutta tiedottamiseen ja jäsenten neuvomiseen. LATTEn hallitus antaa yliopistoille lausuntoja jäsenten etujen valvomiseksi. Edunvalvonnan saralla tehdään yhteistyötä yliopistojen muiden henkilöstöjärjestöjen kanssa.
Jaoston tiedotus hoidetaan ensisijaisesti sähköpostitse ja internet-sivuilla. Liiton ja jaoston sivuille
houkutellaan kävijöitä mainostamalla niitä ja pitämällä ne ajan tasalla ja sisällyttämällä niihin tietoa
tulevista ja menneistä tapahtumista. Liiton internet-sivut uudistuvat ja myös LATTEn sivut
uudistetaan samalla.
Ekskursiot ovat kiinnostaneet jäsenistöä vaihtelevasti. Vuonna 2011 järjestetään ekskursio, jos
löydetään jäsenistöä kiinnostava ekskursiokohde. Ekskursio voi mahdollisesti olla puolipäiväinen.
Järjestämällä mielekästä ja hyödyllistä toimintaa sekä tuomalla liittoa ja jäsenyyttä esille
tapahtumissaan jaosto pyrkii tukemaan liittoa jäsenhankinnassa.
Yhteistyö on käynnistynyt hyvin jo usean tahon kanssa: Tampereen yliopiston Lääketieteellisen
Teknologian Instituutissa bioteknologian opiskelijoiden ainejärjestö, Biopsi ry, on huomioitu
LATTEn toiminnassa ja vastaavasti se on huomioinut LATTEn toiminnassaan. Yliopistoilla yhteistyö
muiden JUKOlaisten henkilöstöjärjestöjen kanssa jatkuu edelleen mm. yliopistouudistus- ja
luottamusmieshankkeiden kautta. Lisäksi pidetään yllä yhteistyömahdollisuuksia muiden LAL:n
jaostojen ja TGPBB-tutkijakoulutusohjelman kanssa.
Jaosto raportoi toiminnastaan liitolle ohjeiden mukaisesti. Toimiston edustajia kutsutaan mukaan
jaoston tilaisuuksiin ja puhumaan jäsenistölle ajankohtaisista aiheista.
Virkistystoiminta on aiempina vuosina kerännyt asiatapahtumia vähemmän osallistujia. Jäsenille
tarjotaankin edelleen mahdollisuutta virkistystoimintaan ainakin pikkujouluissa ja mahdollisesti
ekskursioiden yhteydessä. Opiskelijoille järjestetään peli-ilta tai vastaava, jossa pyritään hankkimaan uusia jäseniä ja pitämään yhteyttä nykyisiin jäseniin.
Hallitus on LATTEn toiminnan ensisijainen alullepanija ja järjestäjä, ja tuo täten jaostoa esille
työyhteisössä. Hallituksen jäsenet hankkivat tietoa työyhteisöä koskevista asioista ja neuvovat
jäsenistöä. Hallitus hakee ja ylläpitää kontakteja yhteistyötahoihin sekä osallistuu liiton järjestämiin ja muihin info- ja koulutustilaisuuksiin. Hallituksen jäsenet myös edustavat jaostoa erilaisissa
kutsutilaisuuksissa.