Siirry sisältöön

Ympäristökemistien jaoston toiminnan punaisena lankana on toisaalta ammatillista pätevyyttä tukevan ympäristöaiheisen informaation tarjoaminen ja tutustuminen kiinnostaviin tutkimuslaitoksiin sekä toisaalta järjestää tilaisuuksia, joissa jäsenistö voi tutustua toisiinsa ja samalla vaikka verkostoitua tämän päivän hengen mukaisesti.

Jaostolla on pitkä historia. Alunperin Vesikemistien nimelä toiminut jaosto perustettiin jo v. 1965. Oheisen linkin kautta voit tutustua Taina Koiviston laatimaan ansiokkaaseen jaoston historiikkiin. Jaostossa on jäseniä n. 200. Jäsenkuntaan kuuluu sekä julkisella että yksityisellä sektorilla toimivia ympäristöalan osaajia.

Jaoston toiminnassa voi olla mukana osallistumalla hallituksen toimintaan tai esimerkiksi:

  • esittämällä toivomuksiaan ja ehdotuksiaan jaoston toiminnasta, ekskursiokohteista jne.
  • isännöimällä vuosikokouksia tai muita jaoston tilaisuuksia, ja samalla esittelemällä omaa toimintaansa, laboratoriotaan jne.

Voit tutustua jaoston sääntöihin tästä. Toiveesi ja ehdotuksesi jaoston ekskursioista ja muusta toiminnasta voit lähettää hallitukselle . Ja jos sinulla on tallessa kuvia ympäristökemistien matkoilta, lähetä niitä myös hallituksen jäsenille. Koostamme kuvista kuvagalleriaa yhteiseksi iloksi.

 

 

Yhteystiedot

Pohjoinen Makasiinikatu 6 A
00130 Helsinki
Puh. 09 2511 1660
lal@luonnontieteilijat.fi

Toimiston yhteystiedot

Jäsenintranet

Jäsenintranetista löydät lisää hyödyllistä tietoa työsuhteesta ja palkoista sekä pääset käyttämään palkkalaskuria. Pääset myös jäsenrekisteriosioon tarkastamaan omat jäsentietosi ja ilmoittautumaan koulutus- ym. tilaisuuksiin. Kirjautuminen edellyttää, että jäsenrekisterissä on sähköpostiosoite, koska samalla tallentuu myös käyttäjätunnus järjestelmään.

Kirjaudu sisään

Liity jäseneksi

Voit liittyä LAL:n jäseneksi täyttämällä verkkolomakkeen. Jäsenyys tulee voimaan heti, kun hakemus on saapunut meille.

Liity jäseneksi

Liity opiskelija-jäseneksi

Opiskelija - tutustu sivuihimme

Anna palautetta

Anna palautetta*
Sivu
Vahvista lähetys kirjoittamalla sana VAHVISTETTU alla olevaan kenttään
Vahvistettu*

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Anna palautetta*
Sivu
Vahvista lähetys kirjoittamalla sana VAHVISTETTU alla olevaan kenttään
Vahvistettu*

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Jaa sivu

© LUONNONTIETEIDEN AKATEEMISTEN LIITTO LAL